ikinae.com

Suomalaisia metallibändejä

Musiikin suuri merkitys peleissä

January 8th, 2015 by Jalon Witting

Kaikissa peleissä, oli kyseessä sitten toiminta-, video- tai massivimoninpeli; urheilupeli tai kasinopeli, tai jotain muuta, pyritään luomaan pelaajalle mahdollisimman vaikuttava ja onnistunut pelikokemus. Pelikokemuksen onnistumiseen vaikuttavat monet asiat, kuten esimerkiksi pelin käyttöliittymä, grafiikan laatu, pelin virheettömyys (ns. bugittomuus), pelin looginen rakenne ja loogisuus, pelin nopea latautuminen ja sulava toiminta ja niin edelleen. Mutta eräs tärkeimmistä tekijöistä pelikokemuksen rakentamisessa on kuitenkin äänet ja musiikki.Parhaimmillaan musiikki toimii oikeastaan silloin kun se joko sulautuu niin hyvin peliin, että sitä ei oikeastaan edes huomaa, tai sitten musiikki herättää huomiota positiivisella tavalla, ja erottaa pelin muista vastaavista peleistä. Hyvä esimerkki persoonallisesta musiikista, on vaikkapa Angry Birds, sillä tämän pelin tunnistaa musiikistaan usein niin hyvin, että on helppo tietää, jos joku lähistöllä pelaa Angry Birdsiä puhelimellaan. Toisin sanoen pelin musiikista on muodostunut pelin tunnistettava ikoni, joka yhdistetään automaattisesti ko. peliin. Toinen hyvä esimerkki tästä on taistelupeli Battlefield, joka myös käyttää hienosti musiikkia ja äänimaailmaa hyväkseen luodakseen vaikuttavan pelikokemuksen tähän massiivimoninpeliin.Toinen erinomainen esimerkki loistavasta pelimusiikista löytyy Cosmic Fortune -nimisestä videoslot-pelistä, jota voi pelata Betsson Casinossa. Cosmic Fortunen äänimaailma täydentää pelin upeasti, ja erityisesti kuulokkeilla tai hyvillä kaiuttimilla pääsee tämän pelin äänimaisema ja pelimusiikki vasta oikeuksiinsa. Vastaavaa äänimaailmaa löytyy myös useasta muusta Betssonin kolikkopelistä, kuten vaikkapa Enchanted Crystals ja Lost Island -peleistä. Betsson on suosittu suomenkielinen online-pelipalvelu, jota jo tuhannet suomalaisetkin käyttävät. Nämä pelit ovat johtavien pelin tuottajien kehittämiä.Musiikki on ympärillämme kaikkialla: mainoksissa, elokuvissa, lasten leikeissä, tavarataloissa, ja myös peleissä. Musiikilla ja ääniefekteillä on pelikokemuksen ja -tunnelman luonnin lisäksi myös tärkeä funktionaalinen tehtävä pelissä: ne auttavat pelaajaa tietämään, miten hänen pelaamisensa edistyy. Tervetulo- ja voittofanfaarit, tai vaikkapa hedelmäpelin äänitehosteet kertovat pelaajalle pelin etenemisestä ja mahdollisista voitoista, tai toisaalta siitä, jos joku menee pieleen pelissä. Ilman ääniä ja musiikkia pelaaminen olisi hyvin toisenlaista.