ikinae.com

Suomalaisia metallibändejä

Bändin perustaminen

August 28th, 2019 by Jalon Witting

Bändi on yhdessä musiikkia tekevä ja soittava porukka. Yleensä bändiin tarvitaan vähintäänkin laulaja, kitaristi, basisti sekä rumpali. Pienimmillään bändi voi siis olla kolmejäseninen, jos joku soittajista hoitaa myös laulamisen. Lisäksi bändissä voi olla kosketinsoittaja ja toinen kitaristi, jolloin kitaristien roolit jakautuvat yleensä komppikitaran ja soolokitaran soittoon. Myös muunlaiset kokoonpanot ovat toki mahdollisia.

Bändin kokoaminen

Helpoin tapa koota bändi on etsiä jäsenet omasta kaveripiiristä, sillä useimmiten kaveriporukat muodostuvat jonkin yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille. On myös olemassa lukuisia internetin keskustelupalstoja, joilla bändin jäseniä tai itselleen sopivaa bändiä voi etsiä. Tai sitten voi olla luova ja luoda bändistä brändin esimerkiksi Axonprofil-promotuotteiden avulla ennen kuin bändiä oikeastaan on edes olemassa.Bändin ympärille voi siis ikään kuin luoda hypeä ja saada siten ihmiset kiinnostumaan siitä niin, että he joko haluavat mukaan soittamaan tai sitten alkavat fanittaa yhtyettä. Soittamisessa ja biisien tekemisessä luovuus on tärkeässä osassa, joten luovuutta kannattaa käyttää myös bändin esille tuomisessa, ainakin jos tarkoitus on saada keikkoja ja tehdä bändistä sen jäsenille ammatti.

Soittimet ja muut tarvikkeet sekä treenikämppä

Bändi tarvitsee tietenkin soittimet, niihin liittyvät vahvistimet, mikrofonit, telineet ja muut vastaavat varusteet. Yleensä soittimet perusvarusteineen ovat ainakin bändin alkutaipaleella soittajien omia, mutta viimeistään siinä vaiheessa, jos bändi saavuttaa suosiota ja alkaa tarvita isompia äänentoistolaitteita ja muuta keikkailussa tarvittavaa varustelua, voidaan näitä tarvikkeita ostaa myös bändin tienaamilla rahoilla bändin omistukseen.Bändin soittimet vievät tilaa, ja etenkin rumpusetin kokoaminen vie jonkin verran aikaa. Lisäksi bändin treenaaminen aiheuttaa melko paljon ääntä. Onkin tärkeää, että bändillä on jokin oma harjoitustila, treenikämppä. Se voi olla vaikkapa jonkun bändin jäsenen autotalli, mutta myös vuokrattava tila. Treenikämppiä tarjoavat vuokralle sekä kunnat että yksityiset tahot, ja parhaiten niitä löytää selaamalla vaihtoehtoja netistä.

Laatikaa säännöt

Toimiva bändi on sellainen, jolla on selvät säännöt. Treenikämpän vuokriin ja erilaisiin soittotarvikkeisiin menee rahaa, ja raha-asioista saa helposti riitoja aikaiseksi. On hyvä sopia tarkkaan, miten kulut maksetaan ja keikkapalkkiot jaetaan. Taiteellisiakin erimielisyyksiä voi tulla bändin jäsenten välille, ja niihinkin on hyvä varautua sopimalla siitä, äänestetäänkö ristiriitatilanteissa vai saako jokin jäsen sanoa sen viimeisen sanan.